KYSY NIIN VASTAAMME

Kysy niin vastaamme -pulloon tulemme säilömään ajattomia kysymyksiä ja vastauksia.

Ensin annettakoon se pitkään penätty vastineemme siitä, mitä Amerikkalaisia unelmia -levyn teossa todella tapahtui. Tämän varsin laajan selvityksen pitäisi vastata osapuilleen kaikkiin keskeisiin syytöksiin ja väitteisiin, joita tiedämme meitä kohtaan esitetyn. Koska ahkerimpana syyttäjänä on toiminut POP-lehti, julkaistaan tämä asiaosio sille osoitettuna.

Koska Pop-lehden nrossa 4/05 ollut kuuden sivun haastattelu Kari Peitsamosta ja hänen yhdessä Freud Marx Engels & Jungin kanssa tekemänsä Amerikkalaisia
unelmia - levyn synnystä antaa prosessista korostetun yksipuolisen, monin osin puutteellisen ja osin suorastaan valheellisen kuvan haluamme julkituoda vastineessamme seuraavaa.

Kun väläytin Kari Peitsamolle Helsingin Rautatientorilla kohdatessamme yhteisen levytyksen ideaa, en suinkaan kehunut häntä loistavasta Taistelujen tiellä -levystä. Päinvastoin, totesin olleeni itse hieman pettynyt albumin toteutukseen, eritoten niiltä osin kun sillä käytetään ulkopuolisia soittajia, ja koska Kari siis teki pitkästä aikaa muutakin kuin yhden hengen produktioita, kysyin nimenomaan Peitsamon kiinnostuksesta tehdä levyä, jossa Freud Marx Engels & Jung ottaisi omaan bändikäsittelyynsä Karin biisejä, ajaen ne omien työskentelymetodiensa ja tuotantomyllyjensä läpi.

Kun Kari palasi asiaan tekstiviestissä (10.10. 2004) hän käytti, kuten me itsekin kaikessa asiaa koskeneissa keskusteluissa, muotoa Freud Marx Engels
Jung & Peitsamo. Nimet kääntyivät toisin päin ja FMEJ-levystä tulikin Peitsamo-levy vasta tekoprosessin ajauduttua ristiriitoihin. Tästä vaiheesta myöhemmin.

Kuten Kari totesi, allekirjoittanut siis esitti levyidean levy-yhtiölle ja laati tuotantosuunnitelman sekä budjetin, jonka puitteissa pysymistä myös valvoisin, samalla kun toimisin levyn taiteellisena tuottajana yhdessä äänittäjä ja miksaaja Olli Haaviston kanssa. Karin mainitsemassa Tampereen
palaverissa hän hyväksyi tuotantosuunnitelmat ja esimerkiksi soundinäkemykseni kerroksellisuuden (kunkin biisin tarpeen mukaan akustiset ja sähköiset kitarat, niiden ja basson välillä twangia tuovan baritonikitaran, horisontissa ujeltavan pedal steel -kitaran).

Minne unohtui sopimus tuottamisesta?

Pop-lehden haastattelussa sivuutetaan täysin se ratkaiseva seikka, että tuossa palaverissa sovimme hyvässä yhteisymmärryksessä, että Freud Marx Engels & Jungilla olisi kokonaisuuden ja myös Karin projektiin tuomien biisien osalta täysi sovitus- ja tuotantovalta. Tosin Peitsamo myös vitsaili, että "kai me kuitenkin saadaan studiossa jokin kunnon riita aikaan". Tämän heiton Peitsamon lunasti, ja herätti jo studiosession alkuvaiheissa FMEJ-jäsenistössä ihmettelyä uusilla kommenteillaan tulevissa olevissa riidoista. Sen sijaan FMEJ:lle ja tuottajakaksikolle lupaamansa sovitus- ja tuotantovallan Kari käytännössä kaappasi itselleen useimpien kappaleittensa osalta.

Toisin kuin Kari väittää, kappaleesta Kipinä-Mikko ei ole olemassa äänitettyä pohjaa. Kaikki sessiossa äänitetyt kuusitoista kappaletta päätyivät Amerikkalaisia unelmia -levylle. Sen sijaan tallessa on edelleen kappaleista Räpä Rällääseen ja Europarlamenttiin tehdyt ratkaisevasti toisenlaiset, FMEJ:n tuotantonäkemysten mukaiset pohjat. Esillä kummitteli hetken aikaa sekin mahdollisuus, että joistakuista kappaleista saatettaisiin työstää valmiiksi aivan toisenlainen versio, joka julkaistaisiin esimerkiksi jonkun singlen bonuksena tai muussa yhteydessä. Halusin lykätä lopullisia
päätöksiä kappaleiden käytöstä siihen asti, kun kaikki biisit olisi tehty valmiiksi, ja meillä olisi kokonaisuus tarkasteltavanamme, mutta näinhän ei
käynyt.

"Mun mielestä tuottaminen ei ole sama kuin sovittaminen", toteaa Peitsamo haastattelussa, ja epäilee, että jos olisi lähdetty "hakemaan joitain
sovituksia, joista kenelläkään ei ole mitään selkeitä näkemystä mitä niistä tulee, niin siinä olisi nopeasti tullut juhannus vastaan koko biisin ja
session hajotessa".

Mielestäni Ollilla ja allekirjoittaneella oli näkemys, jota orkesterin muut jäsenet eli Jukka Harju, Markus Raivio, Harri Rantanen ja Pekka Myllykoski (joita jostain syystä ei edes mainita POP:in haastattelussa lain, viimemainittua lukuun ottamatta!) kunnioittivat hedelmällisen yhteistyön
merkeissä produktion loppuun saakka. Työmetodeihimme nimenomaan kuului kappaleiden sovittaminen ja tuottaminen, tiettyjen soittovaihtoehtojen tunnusteleva kokeilu ja sovitusten yksityiskohtien hionta.

Räpä rällääseen

Tähän ei Peitsamo vastoin sopimuksia yhtäkkiä suostunutkaan. Todettakoon, että Räpä rälläästä halusin tehdä hieman 1960-ja -70-lukujen vaihteen
Rolling Stonesien tyyppisen hitaamman version, jonka Chuck Berry -henkisen intron vuorosoittamiseen Jukka Harjun ja allekirjoittaneen kanssa myös Kari osallistuisi sähkökitaralla. Tätä Kari oli pitänyt mielenkiintoisena ajatuksena etukäteispalavereissamme, jolloin hän oli myös ilmaissut kiinnostuksensa soittaa slidella joku sähkökitarasoolo.

Kun Kari tuomitsi Räpä rällään lähestymistapamme "Popedana", ja alkoi kovaäänisesti vaatia oman näkemyksensä välitöntä toteuttamista, lähdimme
mukaan hieman epätietoisina. Kommunikointi kävi vaikeaksi, sillä kun joku asia Karin mielestä "rokkaa" tai vain "on jotakin" tarkoitti se hänen
mielestä absoluuttista totuutta, jota ei voinut kyseenalaistaa millään perusteellisillakaan argumenteilla.

Tätä siivitti Karin lähes taikauskonomainen pelko siitä, että kappale menettäisi jotain oleellista, jos sitä ei soitettaisi välittömästi kerralla purkkiin. Samalla metodilla Kari myös toteutti kaikki laulutulkintansa, välittömästi pohjan soittamisen jälkeen, sitä edes kuuntelematta ja hyväksymättä. Myöskään mitään kerran tehtyä ei saisi muuttaa, eikä joihinkin vaikka kuinka riisuttuihin pohjiin enää saisi lisätä mitään. Tästä vaatimuksesta Kari kyllä ajan myötä osin jousti.

sivun alkuun

Skootteri ja Tyhjä pullo

Kappalekohtaisesti tarkentaen: Räpä Rällääseen oli juuri tällainen tapaus. Käytin vertailua Skootteriin vain puhuessani soundin ja esityksen korostetun
riisutusta olemuksesta. Halusimme levyn kuulostavan ohkaista trioa tuhdimmalta. Loppujen lopuksi Kari hyväksyi Jukin akustisella kitaralla soittaman sähkisraidan tuplauksen ja allekirjoittaneen baritonikitarakompin, ja soitti vielä itse tamburiinia, vaikka tieto näkyy kansiteksteistä
pudonneen.

Tämän ja muidenkin kappaleiden kuoro-osuuksiin toteutukseen palaan
tuonnempana.

Biisin En koskaan mene sänkyyn tyhjän pullon kanssa laulutulkintaa Kari harjoitutti Pekalla studion sivuhuoneessa. Kun esitys kypsyi valmiimmaksi,
halusi Peitsamo oitis äänityttää sen heidän kahden duettona: Karin kitara ja Pekan laulu. Kari oli heti vaatelias: taaskaan ei esitykseen olisi missään
nimessä saanut lisätä mitään, "se on siinä!", mutta loppujen lopuksi Kari hyväksyi siihen lisäksi soittamamme akustiset kitarat.

Takaisin Tupeloon

Takaisin Tupeloon -kappaleen tallennuksen yhteydessä olen Karin mielestä vetänyt hätäjarrua, ja estänyt uusien killeribiisien synnyn. Miten niin estänyt? En tiedä mitä hän tarkoittaa. Vaikea on myös hyväksyä sitä, että hänen mielestään ei ollut "kauhean reilua", että tuottajakaksikon yhteispäätöksellä soitin tremolo-kitararaitani uudestaan, samalla soundilla, mutta paremmin äänitettynä. Ehkä intomielisyys omasta erinomaisuudesta hämärtää Karin muistia ja arvioita muutenkin, sillä ei Tupelon loppujami suinkaan mitään kymmentä minuuttia kestä, pari vain.

Jälkikäteen ajatellen taisimme tehdä studiossa virheen, kun hyvän tavan mukaisesti poltimme työn alla olevia kappaleita cd-levylle Karin kotona
diggailtavaksi. Mitä enemmän hän niitä kuunteli, sitä vakuuttuneempi hän oli siitä, että kaiken pitää olla jatkossa juuri samalla lailla kuin hänen
kuuntelemallaan kopiolla.

sivun alkuun

Puupääkitaroita

Tämä kostautui räikeästi Teksasin Puupää -kappaleella. Juki oli soittanut kappaleeseen säkenöivää kantrikepitystä täydet kolme raitaa. Peitsamolle äänitetyllä cd-kopiolla oli sattuman kauppaa valikoitunut päälle näistä vaihtoehdoista juuri se raita, jota emme aikoneet käyttää. Olli oli levyn miksauksen alla tehnyt raidoista lopulliseen versioon tarkoitetun koosteen, jossa oli mehukkaimmat fraasit, ytimekkäimmät soolot ja se hauskimmin
kimurantti lopuke.

Tätä versiota, tai niitä kahta muuta raitaa, ei vastoin ennakkosopimusta miksaukseen väen väkisin tunkenut Kari edes suostunut kunnolla kuuntelemaan,
vaan vaati levylle juuri sitä versiota, minkä kuunteluun oli jo itse ehtinyt tottua. Itsevarmuudessaan Peitsamo myös julisti, että joku päivä Juki vielä kiittää häntä valinnasta. Juki ja me muut olemme aivan eri mieltä. Miksi tähänkin Peitsamon saneluun suostuimme, siitä tarkemmin hieman myöhemmin.

Acoustic Epiphone Revenge Manin toteutuksessa ei ollut ristiriitoja. Myös Punaisen Dartin kirous loksahti kohtalaisen kivuttomasti paikoilleen, tosin
todettakoon, ettei Haaviston siihen soittama pedal steel kelvannut Peitsamolle - hän vaati instrumentin pois heti ensimmäiset äänet kuultuaan. Samaten kävi Europarlamenttiin-biisin levyversion kanssa, siitäkin Kari vaati pois Haaviston stilikan. Asiaa vielä tarkentaen, ainoa Karin biisi, jolla kuullaan stilikkaa, on oman näkemyksemme mukainen Charles Bronson. Peitsamo siis lähti yhteistyöhön kanssamme, hyväksymättä yhdellekään kappaleistaan kantrimusiikin keskeistä ja tunnusmerkillistä instrumenttia,
pedal steel -kitaraa.

Europarlamenttiin

Europarlamenttiin oli muutenkin erityisen ongelmallinen kappale. Emme suinkaan olleet itse biisiä vastaan - siinä tapauksessa emme ehkä olisi
lähteneet sitä soittamaankaan - mutta emme onnistuneet löytämään Karin kanssa siihen yhteistä näkemystä. Itse yritimme lähteä tekemään siitä
western swing -tyyliin amerikkalaistettua versiota, ja hetkellisessä vastaantulevuudessaan Kari jopa suostui laulamaan kappaleen tuontyyppisen pohjamme päälle. Meidän tuottajien mielestä tuo lauluesityskin oli parempi, mutta kun Peitsamo päättää toisin, niin asia on toisin.

Levyllä julkaistu versio on itse asiassa tyystin raakile demo. Soitamme kappaleen siinä ihkaensimmäistä kertaa, epätietoisina siitä miten aihetta lähestyä - Karin mielestä tämä siis on "hampaat irvessä humppaa". Meille tämä biisin ensimmäinen läpikahlaus oli vasta checki, jossa tarkennetaan, että yleensä muistamme biisin sointuvaihdokset ja rakenteen. Eritoten Markus
oli hyvin jyrkän kielteinen jo omaa soittoaan kohtaan, eikä olisi suin surminkaan halunnut esitystä julkaistavaksi. Kari taas oli pohjan kannalla
jo oman laulutulkintansa takia. Koetimme erilaisilla päällesoittoideoilla löytää kappaleseen uutta lähestymiskulmaa, mutta turhaan.

Tällaisenaan koimme kappaleen levyn kokonaisuutta entisestään hajaannuttavaksi. Ajattelimme, ettei esitystä käytettäisi albumilla lain, vaan että se julkaistaisiin jossain toisessa yhteydessä. Itse asiassa levy-yhtiön Atte Blom antoikin tälle ajatukselleni siunauksensa itse kappaletta vielä kuulematta, mutta oli myöhemmin päättämässä toisin, mistä tarkemmin tuonnempana. Peitsamon jälkikäteiset selitykset siitä, kuinka tärkeätä on, että levyllä on "jotain tuollaisia kohtia, että ei oteta itseään kauhean vakavasti", tuntuvat sikäli oudoilta, että nimenomaan tämän biisin hän otti äärimmäisen vakavasti. Siinä vaiheessa, kun Kari vielä suostui käymään kanssani asiallisen oloisia, vuorovaikutteisia keskusteluja, kävimme hyvin pitkään läpi nimenomaan tähän kappaleeseen liittyviä tuntoja,
jolloin Kari oli hyvin jyrkkä ja tarkka siitä, ettemme me suinkaan " establishmentina" asettaisi millään muotoa naurunalaiseksi häntä "poliitikkoa".

Sivujuonteena todettakoon, että Pekka olisi halunnut vaihtaa Eija Korholan Piia-Noora Kaupiksi.

ADHD miehet

HD miehestä haluaisin lisätä, että koska koimme tekstin hieman ongelmalliseksi, eikä Kari, jonka laulettavaksi sen sävelsin, hetimiten löytänyt sanoituksen muuttamisen avainta, kerkesin itsekin tehdä Jari Luostarin tekstistä stilisoidun version. Sitä ei Kari kuitenkaan halunnut käyttää, taisiko edes kunnolla lukeakaan tekstiäni. Myöskään hän ei halunnut laulaa kappaletta sen melodialla, vaan keksi itse sinänsä aivan perinteen mukaisen idean tekstin lausumisesta, vieläpä yhdessä Pekan kanssa. Tämä
onnistuikin niin, että Pekka lausui A:han moduloidun osuuden; minulle oli selvää, että kappale menisi kunnioitettavana olevan Johnny Cashin hengessä
E:stä, missä sävellajissa Kari kykeni tekstin hyvin esittämään, toisin kuin Pekka, jonka äänialalle tämä olisi liian matala. Vieraskirjassammekin
esitetyt syytökset siitä, etten minä siis muka olisi merkinnyt krediitteihin Karin sävellystä, ovat täysin tuulesta temmattua potaskaa.

sivun alkuun

Charles Bronson

Peitsamon ensimmäisen demon biiseistä ihastuimme bändissä kaikki Charles Bronsoniin. Tuolloin emme edes tienneet Karin ajatelleen kappaleetta naisen,
tässä tapauksessa lähinnä Taryan laulettavaksi, ja kun asia selvisi, ei se meidän mielestämme sopinut lainkaan FMEJ & KP -levyn pirtaan - Taryan omat
jutut tehdään toiste ja hänen oman nimensä alla. Tämän pitäisi olla itsestään selvää, ilman mitään rutinoita. Jälkikäteen olemme tosin miettineet, että biisin tarjonta saattoi olla Karilta jonkinlainen
hyvitysyritys Tarjalle eräistä aikaisemmista tapahtumista.

Loppujen lopuksi Charles Bronson on siis koko levyn kappaleista ainoa, jonka pääsimme toteuttamaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, käyttäen omaa
sovitus- ja tuotantovaltaa. On myös silkkaa kaunistelevaa hurskastelua väittää, että Kari olisi pyrkinyt olemaan diplomaattinen Charles Bronsonin
kommentoinnissa, niin paljon niin jyrkkiä, tosin keskenään myös huomattavan ristiriitaisia solvauksia hän on kappaleen tiimoilta esittänyt, kuten jokainen eri nettisivuja kolunnut lienee väkisinkin huomannut.

Korjattakoon myös, ettei Kari missään vaiheessa esittänyt ainakaan minulle haluavansa kappaleen tekijäksi Puppe Bjurströmiä - KP kyllä vaati painokkaasti salanimen käyttämistä, mutta ehdokkaina kummitteli kaksi aivan muuta nimeä, joita en tosin ulkoa muista. Ja siitä, ettei salanimeä lopulta
käytetty, lienee kiittäminen lähinnä levy-yhtiön Pekka Aarniota, joka kansienteon loppuvaiheissa jaksoi kärsivällisesti vääntää Karin kanssa kättä
levyn krediiteistä - tuossa vaiheessahan ei Peitsamo suostunut puhumaan kanssani mitään.

sivun alkuun

Levynteon aikataulut

Levynteon aikatauluista muutama huomio. Toisin kuin on jatkuvasti annettu ymmärtää, prosessi eteni loppujen lopuksi osapuilleen siinä aikataulussa kun oli tarkoituskin, toisin sanoen ensimmäisen viiden päivän aikana äänitettiin kaikkien kappaleiden pohjat ja tehtiin joitakuita päällekkäisäänityksiä. Hetken kypsyttelytauon jälkeen jatkoimme materiaalin työstämistä, rytmittäen sitä luonnollisestikin meidän tekijöiden muiden keikkojen ja velvoitteiden sekä saatavilla olevien soveliaiden studioaikojen mukaan. Näin oli tarkoituskin.

Tänä aikana Kari alkoi pikkuhiljaa esittää yhä enemmän toivomuksia omien biisiensä toteutuksen suhteen. Keskustelimme niistä monet tovit, ja saimme
edelleen monenlaisia taiteellisia "lupia" tietyntyyppisiin ratkaisuihin. Eräänlaiset pyynnöt, jotka jossain vaiheessa muuttuivat kehotuksiksi ja
lopulta käskyiksi, sain myös Karin biisin naiskuoro-osuuksien suhteen. Tosin on huomattava, että studiosessioiden aluksi Kari oli vahvasti sitä mieltä, että tietenkin toteuttaisimme naiskuorot omien näkemykseni mukaan, ettei hän "niistä mitään ymmärrä".

Köörit haluttiin luonnollisesti tehdä tuonaikaisten taustalaulajattariemme Taryan ja Mayan kanssa, kuten alkujaan sovittu, mutta johtuen lähinnä viimemainitun aikatauluista emme saaneet laulajattaria studioon yhtä aikaa, ennen kuin Mayan täytyi lähteä pohjoiseen kotiseuduilleen tietyistä tärkeistä henkilökohtaisista syistä.

Takaisin Tupeloon -biisi tehtiin alun perin Taryan kanssa, sen hieman gospelhenkisen suunnitelman mukaisesti mikä Karilla muhi ja josta hän antoi
tekstiviesteillä musiikillisia ohjeita ("d" , "e"). Teimme Ollin kanssa tuotannollisia päätöksiä taustoja äänittäessämme, kuten myös ongelmallisemman kappaleen Räpä rällääseen kanssa. Siinä lauloi Maya, mutta
kun kokeillut stemmat eivät mielestämme kuulostaneet kyllin hyviltä - johtuen osin Karin laulun tonaalisesta elävyydestä - päädyimme ratkaisuun,
jossa naisääni vastaa kertosäkeessä Karin lauluun. Europarlamentista Kari oli niin ikään esittänyt puhelimitse toiveita, joita emme kuitenkaan
lähteneet äänittämään, kun tuossa vaiheessa koko kappaleen kohtalo - mikä versio missä muodossa jos mikään missään - oli vielä tyystin auki.

sivun alkuun

Kriisin puhkeaminen

Käänteentekevä päivä koko produktiossa koettiin maanantaina 11.4. Teimme aamusta alkaen muutamia päällesoittoja ja kuuntelutimme puoliltapäivin
materiaalin Atte Blomilla ja Pekka Aarniolla. Kävimme heidän kanssaan vielä kerran läpi myös Karin kanssa syntyneitä näkemyseroja, ja pohdimme mitä kappaleita albumilta mahdollisesti jätettäisiin pois. Erikseen mietittiin Europarlamentin kohtaloa; Atte ilmoitti tykkäävänsä itse biisistä jo siksi että siinä mainitaan Esko Seppänen.

Atte ja Pekka A joutuivat lähtemään ennen kuin koetti Karin aika saapua paikalle kello 15. Ensin hänkin lauloi osuutensa Guantánamoon, kertaheitolla tietenkin, ja kaikki oli hyvin. Kello 17 meillä oli vielä tunti studioaikaa ennen kuin Hitsvillessä alkaisi toisen bändin äänitysaika, ja aloimme soittaa Karille hänen biisejään.

Emme saaneet soitettua kun kappaleen Räpä rällääseen, kun Kari pillastui, ja alkoi julistaa meidän pilanneen koko kappaleen. Kukaan "saatanan ämmä ei
määkisi duettoa hänen kanssaan" ja Karin oman laulun soundi oli kuulemma täysin tuhottu. Yritimme rauhoitella häntä ja ehdotimme muidenkin esitysten
kuuntelua, mutta siihen ei Peitsamo suostunut. Hän alkoi oitis vaatia laulunsa palauttamista joksikin mitä se oli joskus ollut, ja Olli koetti
saman tien tehdä työtä käskettyä Karin vaatimusten hämäryydestä huolimatta.

Kari ei kuitenkaan pitänyt Haaviston "norsunvituksi" määrittelemästä ilmeestä, kuten hän myöhemmin selitti, ja poistui piakkoin tarkkaamosta
studion alakerran portaikkoon, josta huusi Markusta hakemaan allekirjoittanutta paikalle, suostumatta enää itse tulemaan takaisin ylös muiden pariin.

sivun alkuun

Valehtelua Karin sivuilla

Kävimme keskustelua, joka pääsi rauhassa venymään pidemmäksi, kun Beagon-yhtye ei saapunutkaan studioon vielä kuudelta, jolloin heidän varauksensa alkoi. Keskustelu ei tuottanut kovinkaan merkittävää
lähentymistä. Tuohtuneena meidän tuotannollisista ratkaisuistamme Kari Peitsamo julisti, että levyllämme ei saisi käyttää yhtä ainutta hänen
biisiään tai esitystään.

Vakava uhkaus. Jälkikäteen voi jossitella, kuinka moisesta lupauksesta olisi ehkä kannattanut ottaa kiinni, jolloin olisi säästynyt paljolta sellaiselta
mitä ei tuossa vaiheessa voinut aavistakaan. Ajatellaanpa: Karin biisit olisi jätetty sikseen. Me olisimme äänittäneet jo tehtyjen oman jatkoksi
muutaman oman biisin lisää, korvanneet Karin vierailun kahdella biisillämme, ja julkaisseet oman albumin. Kevääksi se tosin ei enää olisi ehtinyt, vaan vasta elokuuksi, muttei sillä hätiä! Tehköön Kari sitten omat versiot omista biiseistään, kunhan vain saisi muuttuneet asiat selitetyksi levy-yhtiölle!

Levyntekoon oli kuitenkin mennyt rahaa. Asia tulisi tietenkin käsitellä koko lystin maksaneen levy-yhtiön kanssa. Koetin mahdollisimman ystävällisesti pyytää, ettei Kari tässä vaiheessa kirjoittaisi tulehtuneesta tilanteesta mitään nettisivuilleen. Aina ensimmäisistä keskusteluistamme asti siihen vaiheeseen, kun studiopäivämäärät jo lähestyivät, oli Kari ollut sitä mieltä, ettei tulossa olevasta levystä hiiskuttaisi julkisuudessa sanaakaan.
Se sopi meille paremmin kuin hyvin; julkaistakoon levy täytenä yllätyksenä. Niinhän ei käynyt. Hämmästyksemme oli suuri, kun havaitsimme, että Kari
hehkutti studiosession fiiliksiä sivuillaan jo tuoreeltaan, julkaisten jopa kappaleidensa tekstejä.

Tuottaja puhelinterrorin kohteena

Tuona maanantaina Peitsamo siis villiintyi täysin. En päässyt studiolta kävelemään edes bussipysäkille ilman että jouduin kahdesti laskemaan (molempien käsien) kitarakantamukseni maahan ja kuuntelemaan Karin tuohtuneita puheluja. Jokaisen hän lupasi olevan viimeinen. Kaikkiaan niitä ehti tulla illalla kymmenkunta, ennen kuin ilmoitin hänelle, että minun on nyt pakko ollessani kahden lapseni kanssa keskittyä tämän ruokkimiseen ja kouluasioiden käsittelyyn.

Siitä, että minulla oli muutakin elämää ja tekemistä, kuin olla 24/7 Karin mielenpurkausten kohteena, sain sitten kuulla monia henkilökohtaisesti loukkaavia kommentteja, joita en tule unohtamaan ja joita on vaikea antaa anteeksi. Tuossa vaiheessa alkoi myös tekstiviestirumba. Seuraavien viikkojen aikana Kari pommitti puhelintani päivittäin ja öittäin kymmenillä
ja taas kymmenillä, lopulta sadoilla erilaisilla uhkauksilla, "rukoiluilla" ja solvauksilla. Ihmisenä olin kuulemma pahempi kuin Pinocchion ja O.J.
Simpsonin ristisiitos, ja kaikki katalat juoneni ja valheeni tultaisiin armotta paljastamaan.

Tämän olisi voinut sietää ja sivuuttaa herkän ja loukkaantuneen taiteilijapersoonan purkauksena, mutta jo tuona samaisena maanantaina 11.4. Kari kirjoitti nettisivuilleen harhaanjohtavan ja valheellisen viestin. Siinä Peitsamo väitti - joudun nyt käyttämään muistini varaista sanamuotoa - ettei tiedä tuleeko levylle yhtä ainutta hänen biisiään, että hänet olisi ajettu ulos studiosta, ja että olisin kieltänyt häntä kommentoimasta asioita enää tuon viestin jälkeen.

sivun alkuun

Armotonta agitointia

Ja siitähän se myllytys alkoi. Provosoinnin tuloksena ei vain Karin vieraskirja, vaan meidän epäviralliset fanisivumme alkoivat täyttyä toinen toistaan hyökkäävimmistä viesteistä, joissa tosiasioista täysin tietämättömät ja toistensa spekulaatioista kiihottuvat lukijat alkoivat pitää itsestään selvinä totuuksina Karin joutuneen ammatillisesta kateudesta
tai taloudellisesta ahneudesta johtuvan sabotoinnin kohteeksi. Sitä emme tiedä, kuinka monia näistä eri nimimerkeillä julkaistuista viesteistä kirjoitti Peitsamo itse. Kas kun kaikki nämäkin asiat "unohtuivat" tyystin POP:in haastattelusta!

Palattakoon tuohon huhtikuun toiseen viikkoon. Olin koko levyn teon ajan ollut kiinteässä ja tiiviissä yhteydessä levy-yhtiön edustajiin, ja tuohtumukseltaan Karilta taisi jäädä huomaamatta tai ymmärtämättä, miten ongelmista ja uudesta umpikujasta keskusteltiin kaikessa rauhassa jos kohta vakavasti ja hiljalleen yhä huolestuneemmin muualla. Karin toistuvasti esittämän väitteen mukaan "jo loppuun saatetut sessiot revittiin auki Atte Blomin käskyllä Karin vaatimuksesta".

Ei pidä paikkaansa. Eivät sessiot suinkaan olleet lähimainkaan valmiit, eikä Atelta tarvittu mitään mahtikäskyä. Peitsamo vaati saada kaikki biisinsä
levylle, myös Europarlamentin sellaisena kuin itse halusi, ja pääsyä studioon valvomaan naiskuorojen uusiksi tekemistä. Ilman mitään ongelmia totesimme sen kai olevan tässä tapauksessa parasta, kun Kari ei mihinkään neuvotteluihin tai kompromisseihin suostuisi, ja itseni suhteen keskittyi
solvausten, vaatimusten ja uhkausten esittämiseen.

Kriisipalaveri ja yksipuolinen rauha

Pari päivää yhteenottoa myöhemmin pidettiin levy-yhtiön tiloissa kriisipalaveri. Atte Blom ei siihen päässyt (minkä hyvin tiesinkin, vaikka Kari minulle puhelimessa aamulla nimenomaan väitti sopineensa Aten kanssa tämän paikalle tulosta; tuossa vaiheessa alkoi muutenkin tapahtua sellaista, että Kari joko valehteli tietoisesti tai sitten tuohtuneena kokemistaan vääryyksistä sotkeentui omissa ajatuksissaan, vaatimuksissaan ja harhaluuloissaan), ei myöskään Olli Haavisto. Paikalla olivat Pekka Aarnio ja Sami Rikala levy-yhtiöstä, allekirjoittanut ja tietenkin paikalle vasiten Tampereelta ajanut Kari Peitsamo. Hän ei suostunut kuulemaan sanaakaan minun
suustani, ja käyttäytyi varsin hyökkäävästi ("turpa kiinni!") myös Pekkaa kohtaan, joka levy-yhtiön edustajana ja viulujen maksajana koetti tilannetta
rauhoitella.

Peitsamo toisti vaatimuksensa muutaman biisinsä korjaamisesta hänelle mieluisaan asuun, mitä ilmeisimmin tajuamatta lainkaan, että olimme jo
ehtineet sopia koko asian puhelimitse Aten ja Ollin kanssa kaikessa rauhassa. Lyhykäiseksi jääneen huutomyrskynsä jälkeen Peitsamo lähti ovet paukkuen tiehensä ja ajamaan takaisin Tampereelle, mutta soitti ensimmäisen monista puheluistaan Samille jo muutaman minuutin jälkeen. Karille oli ylitsepääsemättömän vaikeaa ymmärtää, ettemme olleet pystyneet hetkessä sopimaan hänelle ehdottomasti pitäviä studioaikoja naiskuorojen äänittämistä
varten. Tuossa vaiheessa ei vielä edes tiedetty ketkä sessiossa lopulta laulaisivat.

Sovin tuona päivänä levy-yhtiössä yhdessä Samin, Pekan ja Sini Perhon kanssa, että vaikka Kari valehtelisi ja agitoisi mitä tahansa potaskaa
nettisivuillaan, me emme Freukkareina, tai kukaan muukaan, lähtisi toistaiseksi vastaamaan siihen yhtään mitään. Levy-yhtiön kannalta kyse oli
jo kiusallisesta negatiivisesta julkisuudesta - jos kohta Kari on myöhemmin moneen otteeseen koettanut selittää orkesterimme jäsenille, kuinka hän "lietsoi vihaa" markkinointikeinona ja julkisuusjippona. Hänelle koko prosessi tuntui suhteutuvan jonkinlaisena Beatlesien Let it be -session vastineena, joka pitäisi levyn lisäksi "julkaista myös oikeusjuttuna", ja vielä levyn julkistamiskeikoilla Kari selitteli bändimme jäsenille kuinka " Madonnakin aina levyn ilmestyessä haukkuu jonkun".

Huoli taiteilijan mielenterveydestä

Sivujuonteena paljastettakoon täten lyhykäisesti Karin raivokkaan käyttäytymisen synnyttäneen monia huolestuneita keskusteluja hänen mielentilastaan, joka meidän maallikoiden mielestä, asiantuntijoilta
kuulemiemme määritelmien mukaan, saattaisi vaikuttaa jopa psykoottiselta. Soitin jopa asian tiimoilta Peitsamon keikkamyyjälle Jii Saarikolle, ja
kyselin varovaisesti oliko hän nähnyt Karin käyttäytymisessä huolestuttavia piirteitä tai muutoksia. Saarikkoa asia lähinnä nauratti. Kerroin hänelle Karin ja Freukkareiden nettisivujen vieraskirjoissa meitä kohtaan osoitetuista, jo väkivaltaisia uhkauksia sisältäneistä viesteistä. Saarikkoa asia lähinnä nauratti. Ei, Kari on kuulemma ollut aivan normaalisti eikä Jii lukenut Karin vieraskirjaa lain. Selvä, antaa sitten olla. Mutta meihin kohdistetut valheelliset syytökset ja turpaanvetokehotukset eivät ole naurun
asia! Saarikkoa asia lähinnä nauratti.

sivun alkuun

Köörisessiot

Takaisin studioon. Päätettiin siis, että naisosuudet tehdään uusiksi kuten Kari halusi, ja kahden laulajattaren voimin, mikä alunperinkin olisi ollut
ideaali vaihtoehto. Tarya empi haluisiko tulla Karin komennettavaksi lain, eritoten kun Peitsamon erityisehto oli, että Olli kyllä äänittäisi session,
mutta minä en saisi tuolloin edes olla studiotiloissa. Jos se sitä vaati, niin selvä, ilmoitin. Psyykkasimme asiaa Taryan kanssa ja sain buukattua toiseksi laulajattareksi entisen taustalaulajattaremme Maria Hännisen, jonka verrattomaan kokemukseen ja ammattitaitoon voisi luottaa myös siinä tapauksessa, että sessio kääntyisi vaikeaksi.

Pyysin myös Pekka Aarnion studioon sekä levy-yhtiön edustajana että laulamisen ja laulattamisen psykologisetkin salat tuntevana tuottajana. "Mitä vittua Pekka siellä tekee", oli kuulemma Karin ensimmäinen Samille äyskäisemä kommentti, kun hän asiasta kuuli, mutta lopulta Pekka A päätyi
itsekin laulamaan Tupeloon. Ja kuten siis todettu, en minä saanut tuotantovastuustani huolimatta olla paikalla. Vasta kun oli saanut puhelimitse tiedon siitä, että olin poistunut studiosta, suostui Peitsamo tulemaan ulos autostaan, ja astumaan studioon. Sessio sujui kuulemma nopeasti ja kivuttomasti, ja hyvä niin. Tupelo sai lisää voimaa, ja Räpään saatiin uusilla yrittäjillä Karin kaipaama kööri. Täsmennän vielä, ettei tuo kuorojen uusiminen ollut minulle mikään arvovaltatappio. Noiden kahden
biisin osalta tulos oli minunkin mielestäni parempi, ja kyllä siihen meidän puolestamme olisi päästy myös vähemmän dramaattisin uhkauksin ja vaatimuksin.

Freukkari-levystä Peitsamo-levyksi

Aten kanssa sovin myös, että levyllä kuitenkin julkaistaan kaikki työn alle otetut kuusitoista biisiä, vaikka kokonaisuus tulisi täten olemaan
kirjavampi, kuin muutama biisi pois jättämällä. Kaikkia noita levyn pitkän loppusuoran raskaita vaiheita ei varmaan kukaan aivan tarkkaan muista, sillä kimppuumme käytiin milloin milläkin vanhalla uhkalla tai uudella vaatimuksella. Monet julkisesti esitetyt kommentit olivat myös hämmästyttävän ristiriitaisia, mikä herätti monien sivullisten huomiota ja ihmetystä. Meillä oli tuossa vaiheessa lähinnä yksi toive: yrittää saada levy mahdollisimman nopeasti valmiiksi ja ulos.

Alun perin Karin ei pitänyt osallistua levyn miksaamiseen lain. Itse hän kuitenkin väkisin änki Ollin kotistudioon, yhtenäkin sunnuntaina puolitoista
tuntia ennen ilmoittamaansa aikaa. Peitsamon vaatimukset olivat välillä varsin rajuja; minullekin hän raivosi puhelimessa polttavansa koko Haaviston talon, ellei tämä palauttaisi johonkin laulutulkintaan siinä aiemmin (demon sattumamiksauksessa?) ollutta soundia.

Peitsamo-levykin kokonaisuudesta tuli yhtäkkiä. Vaikka kaikissa kirjallisissakin viesteissä oli koko ajan puhuttu nimijärjestyksessä FMEJ & KP pitikin asia kääntää ympäri. Näin Kari ei olisi alisteinen Freukkareille, perusteli asian minulle esittänyt Atte. Monista meistä ja monista muista se oli vähintäänkin hassua, kun biiseistä kahdeksan tuli Freukkari-tallista eikä Kari esiinny kuudella niistä lain. Itse asiassa, allekirjoittanut jäi lopulta ainoaksi henkilöksi, joka on mukana AU:n jokaisella kappaleella.

sivun alkuun

Suunnitelma kansipiirroksesta

Kansista syyttäminen on kohtuutonta. Pekalla oli oma kansi-idea, mutta hänen kaipaamaansa valokuvaa (Richard Nixon Auguste Pinochetin kanssa Ford
Edsel -avoautossa Santiago de Chilen pääkadulla) saati sen käyttämisen hintaa ei tiedusteluyrityksistämme huolimatta koskaan löytynyt. Karin kanssa olimme pyöritelleet asiasta jonkinlaisia ideoita, ja olin kysynyt, josko luottotaiteilijamme Rauli Nordberg tekisi etukanteen jonkin teeman kaltaisen piirroksen. Rauli totesi hetimiten, että mielellään meitä jälleen auttaisi, mutta että hänen aikataulunsa oli muiden töiden takia tuossa vaiheessa niin kiireinen, ettei hän ehtisi työtä toteuttaa siinä ajassa kuin me kansipiirroksen tarvitsisimme. Koetimme pitää ideaa hengissä jonkin aikaa, jos kohta Rauli vaikka keksisi jonkun nopeasti toteutettavan kuningasidean, mutta huonolta näytti.

Näitä keskusteluja kävimme samaan aikaan kun yhteistyö kärjistyi kriisiksi ja Kari aloitti parjauskampanjansa. Varsin pian jouduin päättämään, etten millään muotoa halua saattaa Raulia siihen asemaan, että hän viime tingassa edes yrittäisi tehdä jonkin piirroksen, joka ei sitten kelpaisikaan tuossa
vaiheessa äärimmäisen vaateliaaksi kontrollifriikiksi kimmahtaneelle Peitsamolle. Levy-yhtiössä oltiin aivan samaa mieltä ­- oli olemassa ilmeinen vaara, että Peitsamo kävisi myös Nordbergin kimppuun toimiaan tuossa vaiheessa leimanneella raivopäisyydellä.

Ylimääräinen kansitaiteilija

Täsmennän vielä toistamiseen, että Raulilta oli siis pyydetty vain etukannen piirros, ja mahdollisesti jotain takakannen materiaalia. Jo alun perin oli
selvää, että muuten kaiken kansien designiin liittyvän työn tekisi joku ammattitaitoinen taiteilija, jonka levy-yhtiö valitsisi. Tilanteen
kiristyessä sovimme Samin kanssa, että kansien tekijän onkin parasta olla joku tyystin ulkopuolinen, koska tuossa vaiheessa kaikki, missä olin itse osallisena, joutui oitis Karin epäluuloisten raivonpurkausten kohteeksi. Sami pyysi työhön Jarkko Heiniön. On siis järjetöntä väittää, että minä olisin luvannut tehdä kannet, ja sitten työstä väistin.

Minun tehtäväni oli toimittaa kaikki levyn kansiin liittyvä kirjallinen materiaali. Sen myös tein, mm. kirjoittaen puhtaaksi kaikkien Karin biisien
tekstit hänen käsin raapustamiltaan muistilapuilta, Kari kun totesi, ettei hän osaisi lähettää tekstejä edes sähköpostina. Totta, etten saanut toimitettua tätä materiaalia eteenpäin siinä aikataulussa, kun olin itsekin alkujaan aikonut, mutta kuitenkin ajoissa - tämä ei levynjulkaisua myöhästyttänyt.
Ja kuten myöhemmin selvisi, ujuttautui Kari meidän kaikkien muiden kauhuksi Heiniön luokse, jossa eräänlaisessa pattitilanteessa kontrolloi kansien toteutusta. En nyt jaksaisi käydä uudestaan koko tätä vaihetta valokuvavalintoineen muineen lävitse, sen käänteitä kun on setvitty vieraskirjassammekin.

Mikä myöhästyminen?

Minua on jatkuvasti syytetty myös levyn ilmestymisen myöhästymisestä. Pakko kysyä: miten niin myöhästymisestä? Ainoa kiire taisi olla Karin päässä.
Hänellä oli hirmuinen hoppu tiedottaa omilla nettisivuillaan levyn kaavailluista julkaisupäivistä, sitä mukaa kun sellaisia ajateltiin, missään muualla ei noita päivämääriä tietääkseni kerrottu. Jokainen levytuotannossa mukana ollut tietää, että levyt ilmestyvät harvemmin silloin kun on ensimmäinen aie. Freukkari-levyistä kai jokainen on ilmestynyt myöhemmin, kuin oli alkujaan ajatus - ja juuri siksi me emme annakaan mitään ennenaikaisia päivämäärälupauksia julkisuuteen. Ratkaisevaa AU:n
julkaisemisen kannalta oli vain ja ainoastaan se, että se ehtisi olla ulkona sopivasti viikon tai pari ennen virallisia Helsingin ja Tampereen levynjulkaisukeikkoja, niin kuin se olikin.

Lisättäköön vielä kansista ja aikatauluista, ettei kansia voidakaan tehdä lopullisesti valmiiksi ennen kuin levy on masteroitu, sillä vasta masteroinnissa paljastuvat kappaleiden todelliset lopulliset kestot.
Pitäisikö meidän erikseen kiittää Karia siitä, ettei hän uhkaustensa vastaisesti mennyt masterointiin? Muistan hänen raivonsa siitä, kun oli - haastattelutreffeistä Rytmin Jyri-Jussi Rekisen kanssa puhuttuaan - saanut päähänsä, että minä olisin menossa masterointiin, vaan etten millään muotoa
saisi, koska hän kieltäisi. Millään ei Kari tahtonut uskoa, etten missään vaiheessa ollut menossa, lähinnä tietysti siksi, ettei minulla ole moisen prosessin asiantuntemusta, ja että luotin täysin Haaviston ja Pauli Saastamoisen osaamiseen.

Kari on toistuvasti myös esittänyt erilaisia väitteitä siitä, miten hän olisi kärsinyt levyn miksauksessa, useimmiten että me olisimme hieroneet
ajalla ja vaivalla FMEJ-biisit valmiiksi, ja hän olisi joutunut rukoilemaan omien biisiensä puolesta. Silkkaa valetta. Tosiasia on, että kaikki Karin
biisit - lukuun ottamatta sitä Charles Bronsonia, joka on sointimaailmaltaan enemmän "meidän" biisimme - miksattiin valmiiksi, Karin läsnä ollessa, hänen
toiveittensa ja vaateittensa mukaisesti, ennen kuin miksasimme ensimmäistäkään Freukkari-biisiä.

sivun alkuun

Levyn nimi ja biisijärjestys

Aivan turhaan Kari myös yrittää sälyttää kunniaa levyn nimen keksimisestä minun harteilleni. Nimi Amerikkalaisia unelmia oli ollut Pekan mielessä jo
vuosia, hänen nähtyään tuon em. valokuvan vanhassa Tekniikan maailmassa, jossa oli artikkeli autoteollisuuden suurimmista flopeista. Nimi tuli esille Karin ja Pekan keskusteluissa, joissa en edes ollut läsnä. Kari siitä innostui, ja juuri hän siitä kertoi minulle. Aikani nimeä makusteltuani ja sen suhdetta albumin sisältöön pohdiskeltuani aloin lämmetä sille enemmän, ja ryhdyin otsikkoa kannattamaan. Tosin tapojemme mukaisesti käytin itse
termiä "työnimi"; lopullinen nimi kun saattaa muuttua vielä loppusuoralla, jos vain jotain paremman oloista keksitään, tämä kun on aina ollut FMEJ:n
käytäntö.

En myöskään tarvitse enempää kunniaa levyn biisijärjestyksestä. Jo ensimmäisissä tuotantopalavereissa Kari ilmoitti halunsa osallistua
järjestyksen laadintaan, mitä pidin vain hyvänä ajatuksena. Pitkin ja poikin levyntekoa Peitsamo myös esitti tarkkoja vaatimuksia biisien järjestyksestä.
Jossain vaiheessa hän vieläpä antoi listan, jossa oli tarkkaan numeroitu, monesko mikin hänen biisinsä piti olla, siitä huolimatta, ettei hän ollut kuullut sekuntiakaan niistä kuudesta FMEJ-biisistä, joilla ei ollut mukana! Tärkeänä pidän sitä, että lopulliseksi osoittautunutta biisijärjestystä ehdottaessani olin nimenomaan huomioinut myös Karin toiveita.

Nerahtava despootti

Amerikkalaisia unelmia siis valmistui joiltain osin hyvin tuskaliaan prosessin tuloksena. Edellä esitettyjen asioiden valossa lienee ymmärrettävää, ettemme Olli Haaviston kanssa halunneet kreditoitua koko levyn tuottajiksi, koska Kari Peitsamon biisien osalta jouduimme hänen vaatimuksestaan alistumaan lukuisiin ratkaisuihin, joita emme olisi halunneet tehdä. Meistä on ikävää, että kansissa lukee tahtomme vastaisesti vain meidän nimemme. Tosin tokihan Peitsamon on paljon helpompi haukkua levyä, kun häntä ei kreditoitu edes niin omien biisiensä osatuttajana

Lienee myös helppo ymmärtää, miksi me - Haavisto, Harju, Pajukallio, Raivio ja Rantanen - jo studioprosessin aikana päätimme, ettemme tule
vastaisuudessa tekemään Peitsamon kanssa yhteistyötä - lukuun ottamatta levyn markkinoinnin nimissä tehtyjä julkaisukeikkoja, joita emme halunneet
perua, jo pelkästään solidaarisuudesta ja kunnioituksesta levy-yhtiötä kohtaan. Myllykosken kanssa emme tuolloin tästä asiasta tarkemmin
keskustelleet. Joiltain osin Pekallekin on valjennut vasta ajan myötä, mitä kaikkea studiossa, sen ulkopuolella ja levyn jo ilmestyttyä todella
tapahtui.

Myllykoski haluaa pitää Peitsamon kaverinaan, ja hyvä niin; tämä sujuukin helpommin, kun Pekka ei esimerkiksi ollut paikalla kuulemassa minkälaiseksi
juopporaakiksi Kari häntä levynteon yhteydessä haukkui. Emme me muutkaan tietääkseni ole koskaan kokeneet Karia vihamieheksi, tosin kylläkin
taiteellisesti äärimmäisen itsekeskeiseksi ja yhteistyökyvyttömäksi despootiksi. Myllykoski haluaa myös pitää Peitsamoa yhä nerona. Meidän muiden parissa Karista on käytetty ilmaisua "ehkä nerahtava", ja prosessi muistuttaa itseäni pikkupoikana äidilleni esittämästä vänkäyksestä, että jos nerous on lähellä hulluutta, niin eikä hulluuskin voi vastaavasti olla lähellä neroutta. Hmm.

Rantala syyttäjänä ja tuomarina

Studiossa siis tapahtui mitä tapahtui. Levyn tekoon kuitenkin osallistui meidän puoleltamme niin ammattitaitoinen ja monen persoonana toinen toistaan
vaikeamman taiteilijan kanssa kouliintunut porukka, etteivät meitä pienet ristiriidat tai kriisit hätkähdytä. Ikävää vain oli se, ettei toinen
osapuoli kyennyt käsittelemään näitä ongelmia sellaisilla tavoilla, joita me pidämme tarkoituksenmukaisina.

Ja kaikki, mitä studiossa tapahtui, olisi mielestämme voitu jättää esiripun taakse. Se ei kuulu ulkopuolisille, sitä ei fanienkaan tarvitse kommentoida. Jos levynteosta halutaan tehdä julkinen dokumentti, se sovitaan etukäteen kaikkien kanssa. Pahinta koko tässä prosessissa oli se, että Kari Peitsamo teki ongelmista hetimiten julkisen, vieläpä yksipuolisen valheellisella tavalla, ja että hän on edelleen toistuvasti jatkanut sekä samojen, tosin
osin vaihtelevien syytöstensä esittämistä. Se, että hän välissä hehkuttaa levyn tai meidän erinomaisuutta, edustaa ristiriitaisuudessaan
käyttäytymistä, josta jokainen voi halutessaan vetää omat johtopäätöksensä.

Erityisesti orkesterimme jäseniä kummastutti jo tuoreeltaan se, miten Peitsamo samaan aikaan kuin lähetti allekirjoittaneelle loputtomia
solvausviestejään, kävi läpi ystävällismielisiä puhelinkeskusteluja Markuksen kanssa. Bändin jäsenet eivätkä asioita silmät auki tarkastelleet ulkopuolisetkaan voineet välttyä ajatukselta, että bändin sisään yritetään lyödä hajottavaa kiilaa. Pajukallio ja Haavisto edustivat tässä jaossa"
pahiksia", Myllykoski oli lähinnä kehäraakki josta ei tarvitse välittää, ja Harju, Raivio ja Rantanen "hyviksiä", palvottuja soiton sankareita, joiden
kanssa olisi niin mukava jatkaa yhteistyötä. Ettei heiistä vain saisi Karille kunnon bändiä?

Tätä kahtiajakoa ovat monet muut persoonat, niin POP:in Juha Rantala kuin lukemattomat nimettömät nettikirjoittajat yrittäneet pönkittää, vain ja
ainoastaan Karin agitoinnin perusteella, koskaan edes tapaamatta ensimmäistäkään Freukkarien jäsentä. Peitsamon panettelujen pohjalta ovat tyystin sivulliset ja tosiasioista täysin tietämättömät tahot esittäneet valtaisasti muitakin meitä, ja eritoten Ollin ja itseni ammattitaitoa, työetiikkaa ja vielä persoonaa koskevia väitteitä ja syytöksiä, jotka olen kokenut erittäin loukkaavina.

Koska vielä olen toiselta ammatiltani toimittaja, vieläpä kriitikko, ja suhtaudun työhöni vakavalla ammattiylpeydellä, koen kovin masentavaksi sen, että edes jotenkuten säälliseksi kollegaksi luulemani Juha Rantala on hurmoshenkisessä sokeudessaan täysin sotkenut POP-lehden päätoimittajan ja Kari Peitsamosta kirjaa valmistelevan kritiikittömän fanin roolit.

Moisen haastattelun tekeminen, ilman että haluaakaan tarkastaa tosiasioita, ja kategorinen vastineen julkaisemista kieltäytyminen (mutta sellaisen
toistuva vaatiminen meidän omilla sivuillamme!) edustaa eettisesti äärimmäisen huonoa lehtimiesmoraalia. Erityisen räikeäksi tämän tekee se, että Rantala on julkisesti Peitsamon persettä nuolevana aseenkantajana ollut sekä syyttäjä, todistaja että tuomari, niin kärkkäästi hän on jatkanut erilaisten syytösten, vaatimusten, vihjailujen ja valheiden esittämistä.

Olen jo kohtalaisen pitkän urani varrella osunut monenlaisten mylläysten ja mollausten kohteeksi, mutta asemaansa ja päätoimittajan valtaansa eettisesti ja moraalisesti väärin käyttäneen, levyn teosta keskustelun häikäilemättömäksi henkilökohtaiseksi ajojahdiksi kääntäneen Juha Rantalan toiminta tekee hänestä halveksuttavimman journalistin, jonka toimintaa olen tällaisenaan joutunut todistamaan ja uhrina kokemaan.

sivun alkuun

Kuka keksi pelon?

Kummankaan on turha väittää ettemme me Freukkarit, tai minä, "uskaltaisi" heitä kohdata. Since when? Karin kanssa teimme julkaisukeikat ja vielä sen
yhden myöhemmän keikan. Niistäkin muuten riittäisi muutama anekdootti kerrottavaksi, vaan eivät kuulu tähän yhteyteen. Semifinaliin emme kaikki päässeet, ja sovimme sitten neljän asianomaisen kesken (yksi ei vastannut viesteihin) ettemme mene kukaan, eritoten kun tämä vastineeni viimeistely oli vieläkin kesken, ja tulisi yhtäkkiä radikaalisti muuttuneen työtilanteeni johdosta sitä vielä tovin olemaan.

Nyt olen pilannut jouluni lepoa ja rauhaa naputtamalla yötä myöten tätä selvitystä ajan tasalle. Orkesterin muut jäsenet ovat nyt tämän lukeneet, tehneet muutamia huomioita ja osin toteutettuja muutosehdotuksia, ja vastineen kaikki tiedot faktisesti oikeiksi hyväksyneet. Yksityiskohdista olen keskustellut niin Haaviston kuin viimeksi eilen Blomin kanssa, ja erinäisiltä muiltakin tahoilta joutunut hankkimaan vakuutuksia, kun omaan sanaani ei tunnuta luottavan (esimerkiksi Soundin pt. Timo Kanervalta siitä, etten ole mitenkään yrittänyt vaikuttaa lehdessä julkaistuun AU-arvosteluun, toisin kuin on syytetty).

Lukuun ottamatta Karin kanssa kaksin käymiäni keskusteluja voivat muut osalliset tarvittaessa antaa todistajanlausuntonsa tapahtumista ja tämän vastineeni allekirjoittamisella niin tekevätkin. Toivottavasti tämä vastine nyt vihdoin lopettaa aiheen asiattoman repostelun. Kuten sanottu, me emme
tätä prosessia aloittaneet emmekä me sitä ole halunneet jatkaa. Ikävä kyllä sitä vahinkoa, jonka itse koen sekä ystävilleni että työtovereilleni
bändissämme ja ennen kaikkea omalle persoonalleni ja maineelleni tehdyn, ei mikään hyvitys voi enää korjata.

Stadin Manner-Heikin tiellä

25.12.2005

FMEJ psta Arto Pajukallio

Sähköpostitse 25.-26.12.2005

Jukka Harju

Markus Raivio

Harri Rantanen

Herkkuhaarukassa 26.12.2005

Pekka Myllykoski

sivun alkuun